Sokerointi poistaa ihokarvasi hellävaraisesti mutta tehokkaasti
Varaa aika suosittuun sokerointiin kauneushoitolaamme Hämeenlinnan Hallituskadulle.
Monet asiakkaistamme hurahtavat sokerointiin kerran kokeiltuaan. Kokeile sinäkin!
Mistä on kyse? Sokeroinnilla tarkoitetaan ihokarvojen ja kuolleen ihosolukon poistamista hellävaraisesti sokerin avulla. Sokeroinnissa karvat eivät katkeile, sillä ne poistetaan karvan kasvusuuntaan. Hoito sopii kenelle tahansa ja kaikille ihoalueille, myös bikinirajojen ja kainaloiden sokerointi on täysin turvallista.
Sokeri on puhdas luonnontuote, joka ei sisällä yleisesti allergisoivia aineita. Lisäksi hoitomuoto on hygieeninen. Sokerointi vähentää ja heikentää karvoitusta tehokkaammin kuin esimerkiksi vahaus. Kauneushoitola Vivianissa sokerointiin käytetään Lapinniemen Helmeä ja Hilla Hellää (Ekopharma). Sokeria ei ole testattu eläimillä.
Oikealla tekniikalla toteutetun sokeroinnin lopputuloksena on karvaton ja pehmeä iho. Kukapa ei sellaista toivoisi!
Kun varaat ajan sokerointiin, niin muistathan, että ihoa ei saa kuoria eikä iholla saa käyttää kosteusvoidetta päivää ennen hoitoa eikä sokerointipäivänä. Kuorintaa ei myöskään suositella hoitoa seuraavana päivänä. Sokeroinnin jälkeen hikiliikunta, uiminen ja saunominen kannattaa jättää seuraavaan päivään.
Tarjoan sokerointipalveluita myös miehille!
Tutustu myös muihin palveluihimme ja kysy lisää.
Sokerointihinnasto
- Kasvot 25 €
- Ylähuuli, posket, leuka tai kulmat 15 €
- Sääret tai reidet 30 €
- Koko jalat 45 €
- Käsivarret 25 €
- Kainalot 25 €
- Pakarat 25 €
- Bikiniraja 40 €
- Brassi naisille 60 € (huolto max. 3 vko 50 €, max 5 vko 55€)
- Brassi miehille 65 € (huolto max. 3 vko 55 €, max 5 vko 60€)
- Jalat, kainalot, brassi 110 € (huolto max. 3 vko 100 €, max 5 vko 105€)
- Miesten selkä/rinta 45 €
- Muut alueet miehillä +5 € yllä oleviin hintoihin
- Koko setti miehille (sis. rinta, selkä, brassi, pakarat, sääret, reidet, jalkaterät ja varpaat) 199€